Viisipäiväinen Tampereen Sävel toi kaupunkiin laulajia yhteensä 82 kuorosta ja lauluyhtyeestä. Festivaalin teemana oli äänellä vaikuttaminen ja arvopohjainen laulaminen.
Tämän vuoden Tampereen Sävelen Yhtyelaulukilpailun akustisen sarjan ja koko kilpailun Grand Prix’n voitti suomalainen NEÅ. Edellisen kerran suomalaisyhtye voitti kilpailun vuonna 2003.
Kuoro- ja lauluyhtyemusiikin festivaali Tampereen Sävel järjestetään 11.–15.6.2025. 50-vuotista taivaltaan juhlivan tapahtuman taiteellinen johtaja on tänä vuonna rytmisen kuoronjohtamisen pioneeri, säveltäjä, sovittaja ja pedagogi Merzi Rajala, jonka loihtimassa ohjelmassa nousee esiin erityisesti taiteen vaikuttavuus ja äänellä vaikuttaminen.
Tervetuloa Tampereen Säveleen 2025! Miksi haluan laulaa ja laulattaa muita? Voisiko Tampereen Sävel kutsua meitä pohtimaan näitä kysymyksiä yhdessä? Kuoronjohta…
Kiitämme kaikkia karsintaan osallistuneita yhtyeitä. Äänitteiden perusteella tehdyn karsinnan tuloksena loppukilpailuun valittiin kaksitoista yhtyettä.
Miten kuoro voi toimia monikulttuurisen kohtaamisen instrumenttina? Tästä keskustelivat Tampereen Sävelessä kuoronjohtaja ja pedagogi Saara Ruuska, kuoronjohtaja Sanna Valvanne sekä säveltäjä Matthew Whittall.
Tampereen Sävelessä keskusteltiin sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta kuoroissa. Keskustelijoina olivat kuorolaulaja Tuija von Konow ja laulunopettaja Laura Salovaara, ja keskustelua johti kuoronjohtaja, musiikkipedagogi ja kuorobloggaaja Julia Lainema.
Sulasolin ja sen kumppaneiden Lauletaan! Soitetaan! Puhtaasti -hanke tekee tekijänoikeuksista välittämisen helpoksi. Puhtaasti-sivuston tieto-, ohje- ja vinkkipankit tarjoavat kootusti selkokielisiä vastauksia kuorojen ja yhtyeiden arjen kysymyksiin.