Kuorot ja kunnat toistensa tukena

Suomen musiikkineuvosto järjesti Tampereen Sävelen 2025 yhteydessä paneelikeskustelun, jonka aiheena oli ”Kuoro paikallisen kulttuurielämän voimavarana”.

Keskustelijoina olivat kuoronjohtaja Paavo Hyökki, Metropolia-ammattikorkeakoulun kulttuuripalveluiden ja musiikin osaamisaluejohtaja Kirsi Kaunismäki-Suhonen, Rauman kaupungin museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari sekä yliopistonopettaja, tutkija Sanna Salminen.

Keskustelun aluksi moderaattori Jussi Chydenius pyytää kutakin panelistia esittelemään itsensä. Sanna Salminen kertoo tutkivansa työssään kuorolaulua sekä sen vaikutuksia ja toimivansa päätyönsä ohella kuoronjohtajana Jyväskylän perusopetuksen edustuskuorossa Vox Aureassa. Risto Kuparin arjessa kuorotoiminta on mukana perheen kautta, sillä hänen lapsensa laulavat kuorossa ja puoliso on pitkän linjan kuoroihminen. Paavo Hyökki toimii kuoronjohtajana niin Turussa, Tampereella, Helsingissä kuin valtakunnallisestikin. Kirsi Kaunismäki-Suhonen korostaa osallistuvansa keskusteluun ennen kaikkea kuoronjohtajana ja taiteellisen aktivismin edustajana, onhan hän yksi Choirs for Ecocide Law -hankkeen perustajista.

Chydenius kysyy panelisteilta kuoromuistoja, jotka ovat vaikuttaneet kunkin omaan elämään tai elinympäristöön unohtumattomasti.

”Kun olin Mikkelin musiikkiluokilla töissä, 3. ja 4. luokka tekivät arvokasta yhteistyötä Mikkelin sydänyhdistyksen kanssa. Lapset lauloivat seniori-ikäisille kerran kuussa ja juttelivat musiikkikokemuksista yhdessä heidän kanssaan”, kertoo Suhonen.

Hyökin muisto on lapsuudesta, tuleehan hän kuoroperheestä.

”Isä harrasti kaitafilmikuvausta, ja näin filmiltä, kun isoveli Pasi lauloin Tapiolan kuorossa. Toivoin, että jonain päivänä minäkin pääsisin mukaan laulamaan kansallispuku päälläni.”

Kuparille on kertynyt kuorokokemuksia työn kautta, mutta tärkeimpänä hän pitää omien lasten osallistumista kuoroharrastukseen.

”Kaikki siihen liittyvä huoltotyö, kuten nuottien etsiminen kotona konserttia edeltävänä iltana on päällimmäisenä mielessä, kun mietin kuoroja.”

Salminen lauloi yläkouluikäisenä kuorossa, jolla oli ystävyyskuorona kuoro Tartosta. Heidän kanssaan laulettiin yhdessä virolaisia lauluja aikana, jolloin Neuvostoliitto oli vielä voimissaan. Kymmenen vuotta myöhemmin hän alkoi käydä tutkijana musiikkikoulutusyhteistyöprojektissa Etelä-Afrikassa. Apartheidin päättymisestä oli tuolloin kulunut vasta vähän aikaa.

”Näiden kokemusten avulla opin ymmärtämään, mitä on saada olla vapaa, saada olla me.”

Kuorot luovat identiteettiä ja luottamusta

Chydenius esittää Kaunismäki-Suhoselle täsmäkysymyksen siitä, miten kuorolaululla voidaan hänen mielestään vaikuttaa ja miten kunnat voisivat olla mukana vaikutustyössä.

”Pilotoimme Choirs for Ecocide Law -projektia Jyväskylässä nopealla aikataululla ja otimme mukaan eri porukoita. Mukana oli yksi kuoro, jossa oli iäkkäämpää väkeä. Heitä vähän pelotti tällainen aktivismi, että onko tämä nyt jotain Elokapinaa. Keskustelimme asiasta paljon. Tutkin asiaa (katso Kaunismäki-Suhosen yamk-opinnäytetyö), ja selvisi, että 91 prosentin mielipiteet olivat muuttuneet tämän projektin aikana. Kuntien pitäisi ymmärtää kuorolaulun voima.”

Mikä siis kuoron rooli voi parhaimmillaan kunnissa olla, ja mitä kunnat voivat tehdä kuorojen puolesta?

Hyökin mukaan tärkein on taloudellinen tuki, sillä kuorot antavat paljon enemmän kuin mitä ne maksavat. Kuorot tuovat kuntiin mm. identiteettiä ja jotain, mihin kiinnittyä.

”Kun uusi kuorolaulua harrastava kundi muuttaa vaikkapa Tampereelle, hän alkaa ensimmäisenä selvittää, mihin kuoroon voisi liittyä. Hän on löytänyt itselleen kuoroporukan jo ennen kuin hänen ensimmäinen työpäivänsä uudella paikkakunnalla alkaa”, Hyökki kuvailee.

Kuparin mielestä kuoroihmisten pitää osata osoittaa, mitä kuoro oikeasti antaa kunnalle, eli merkityksellistää toimintaansa. Hän myös korostaa, että usein kuorot saavat kunnilta myös piilotukea, kuten esiintymis- ja harjoitustiloja edullisesti.

Salmisen mukaan kuoroja voisi hyödyntää enemmän on kouluissa. Kuorot voisivat järjestää oppilaille workshopeja ja antaa yhdessä laulamisen kokemuksia, mitä koulut nykyisin tarjoavat aika vähän.

”Tosi hyvä nosto, MunKuoro/MinKör on tosi hieno hanke tähän liittyen”, komppaa Kaunismäki-Suhonen, ja muistuttaa, kuinka paljon kuoroharrastus merkitsee paitsi hyvinvoinnin, myös tuottavuuden kannalta yhteiskunnalle.

Salminen jatkaa esimerkillä: ”On tutkittu, että esimerkiksi sellaisten pankkien tuottavuus on kasvanut, joille on perustettu omat kuorot. Kuorot liittyvät luottamuksen kasvattamiseen ja kasvamiseen, ne tarjoavat väylän ylittää hyvinkin haastavia tilanteita. Mikään muu ei ole niin tehokas, yhteinen harrastetoiminta kuin yhdessä laulaminen!”

Muutos on alkanut

Seuraavaksi Chydenius esittää täsmäkysymyksen Kuparille: ”Mikä kuorojen tilanne on Raumalla? Rahoittaako kunta kuorotoimintaa suoraan, mitä toivotte kuoroiltanne ja miten kuorot lisäävät pito- ja vetovoimaa?”

Kuparin korostaa, että Rauma on vanha kaupunki, jossa kuorotoiminta on vaikuttanut historiallisesti paljon.

”Nyt kun syntyvyys on puolittunut, on iso kilpailu harrastajista. Toivoisin, että kulttuurin sisällä voitaisiin tehdä laaja-alaista yhteistyötä niin, ettei lapsen tarvitse profiloitua nuorena yhteen harrastukseen. Työläis- ja porvarikuorojen jaosta pitäisi päästä pois. Ei pienessä kaupungissa voi olla tällaisia erillisiä kuoroja vaan tarvittaessa kuoroja pitäisi voida yhdistää ja uudistaa myös ohjelmistoa.”

Chydenius heittää pallon Hyökille. Miten kuoronjohtajat haluavat pitchata kuntien edustajia?

Hyökki aloittaa korostamalla, että edullisten tai vastikkeettomien tilojen saanti on iso juttu, sillä niiden lisäksi kuoroille ei tule kuluja muusta kuin kuoronjohtajan palkasta. Työläis-/porvarijaosta on hänen mielestään jo pitkälti päästy eroon.

”Laulajat oli ennen vahvasti porvarillinen kuoro, enää ei ole näin. Mukana on laulajia yritysjohtajista hitsareihin. Uudet kuoronjohtajat tuovat mukanaan uudenlaisen ajattelun, ja musiikkihan ei ole kiinnostunut millainen tausta ihmisellä on.”

Yhteenkuuluvuutta ja rauhantyötä

Myös Salminen saa Chydeniukselta täsmäkysymyksen: ”Tulet Jyväskylästä, joka on kulttuuri- ja kuorokaupunki. Olet tehnyt paljon töitä lasten ja nuorten kanssa niin siellä kuin muuallakin. Miten voitaisiin lisätä lasten ja nuorten osallisuutta ja mitä voisimme oppia maailmalta tässä asiassa?”

”Kuoro maailman paras paikka rakentaa yhteisyyttä ja ihmissuhteita, jotka kantavat läpi elämän”, Salminen aloittaa. Viime aikoina hän on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen, että lapsilla on paljon uutta opeteltavaa yhteistyön taidoissa. Nykyisin pidetään paljon yhteyttä mobiilisti, ja Salmisen mielestä kuoro on paikka, joka antaa hyvän vastalääkkeen tälle.

”Pikkuhiljaa jokainen siellä löytää itselleen ystävän. Mukana on koulukiusattuja ja herkkiä lapsia, jotka saavat kuorosta yhteenkuulumisen tunteita. Nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja se pitää ottaa huomioon. Hurjimmillaan olen kuullut, että kuoro on nuoren mukaan ainoa asia, joka pitää hänet hengissä.”

Salminen nostaa esiin myös kansainvälisten verkostojen merkityksen tässä ajassa, jossa kansainvälinen rauhantyö on erityisen tärkeää.

”Juuri nyt meillä on yhteistyötä sanfransiscolaisen kuoron kanssa. Teemme lasten ja nuorten kanssa pienoisoopperaa aika rankasta aiheesta. Yhteistyön avulla opitaan uusia olemisen ja laulamisen tapoja, kohdataan erilaisuutta sekä huomataan, että erilaisetkin ihmiset voivat toimia yhdessä.”

Kupari haluaa myös kiinnittää huomiota siihen, mitä maailma voi oppia suomalaisilta lapsi- ja nuorisokuoroilta: meidän kuoromme ovat melko tasa-arvoisia eikä harrastaminen edellytä varakasta perhetaustaa.

Lopuksi Chydenius kysyy kaikilta, mitä kuorot voivat olla ja merkitä tulevaisuudessa.

Kaunismäki-Suhonen haaveilee, että jokaisessa kunnassa olisi tulevaisuudessa yhteisökuoro, jossa sukupolvet laulaisivat yhdessä.

”Kuorolaulu takaisin kansanlajiksi!”, julistaa Hyökki.

Kuparin toivomus on, että kuorot löytäisivät spesifejä tehtäviä ja että saisimme nauttia mahdollisimman monenlaisista kuoroista.
Salminen päättää keskustelun siteeraamalla tapaamiaan eteläafrikkalaisia.

”He pitivät kysymystä laulamisen merkityksestä aivan hulluna. Laulaminen on heille ihmiselämän ilmaisua, jota ilman ei voi elää.”