12.6.2025

Yhtyelaulukilpailun Grand Prix suomalaiselle NEÅlle

Tämän vuoden Tampereen Sävelen Yhtyelaulukilpailun akustisen sarjan ja koko kilpailun Grand Prix’n voitti suomalainen NEÅ. Edellisen kerran suomalaisyhtye voitti kilpailun vuonna 2003.

Tuomaristo palkitsi akustisten yhtyeiden sarjassa lisäksi saksalaisyhtyeen Octavians ja suomalaisen Jyvä Ensemblen. Vahvistetussa sarjassa palkittiin itävaltalainen HALS ja nuori tamperelaisyhtye Naapurit.

”Yhtyelaulukilpailu oli jälleen varsin korkeatasoinen. Mukana oli musiikkityyleiltään ja estetiikaltaan hyvin erilaisia yhtyeitä. Itseäni ilahdutti erityisesti suomalaisten yhtyeiden suuri määrä, korkea laatu ja monipuolisuus. Mukana oli useita iältään nuoria yhtyeitä, joille voi povata hyvää ja menestyksekästä jatkoa”, kuvailee tuomariston puheenjohtaja Jussi Chydenius.

Chydeniuksen johdolla toimineen tuomariston muodostivat Susanna Lukkarinen (Suomi), Kim Nazarian (Yhdysvallat), John Potter (Iso-Britannia) sekä Morten Vinther Sørensen (Tanska).

Yhtyelaulukilpailun finaaliin osallistui tänä vuonna yhteensä kymmenen yhtyettä Itävallasta, Latviasta, Saksasta ja Suomesta. Kilpailu järjestettiin yhteistyössä Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön kanssa.

Tampereen Sävel jatkuu sunnuntaihin 15.6. asti tarjoten monipuolisen kattauksen konsertteja, kursseja ja keskustelutilaisuuksia sekä maksuttomia Kuule Sävel! -esiintymisiä ympäri kaupunkia. Torstaina alkaneen ja sunnuntaihin asti jatkuvan Kuorokatselmuksen tunnustuspalkinnot jaetaan kuorokatselmuksen päätöskonsertin yhteydessä sunnuntaina klo 14 alkaen.

Palkintolista:

Grand Prix: NEÅ 4000 €

Akustisten yhtyeiden sarja
Octavians 2000 €
Jyvä Ensemble 1000 €

Vahvistettujen yhtyeiden sarja
HALS 2000 €
Naapurit 1000 €